Viime marraskuussa Georgetownin kaupunginosassa nähtiin lammasleikattu vierailija. Se ei ollut Martin van Burenin haamu – se oli ilves.
Pieni villikissa saatiin kiinni kameran ansasta, jonka DC Cat Count -järjestö sijoitti lähelle Chesapeake- ja Ohio-kanavaa. DC Cat Countin tavoitteena on ymmärtää paremmin koti- ja villiintyneitä kotikissakantoja Yhdysvaltain pääkaupungin ympäristössä. Mahdollisesti 30-kiloinen kissa tuli yllätyksenä kenttäteknikko Dan Herreralle, joka oli tarkastelemassa automaattisten villieläinkameroiden tuottamien valokuvien ruuhkaa.
”Se oli sitä tavallista, orava, jänis, orava, jänis, peura. Ja sitten yhtäkkiä siellä oli ilves.” Herrera kertoo WAMU:n Jacob Fenstonille. ”Olin täysin rehellisesti sanottuna ällistynyt.”
Dan Rauch, D.C.:n energiaministeriön & ympäristöministeriön villieläinbiologi, vahvisti Fenstonille, että kuvassa oleva otus on ilvespelkämies sen erottuvien turkiskuvioiden ja tynkäisen hännän perusteella. Se on myös ensimmäinen lähihistoriassa D.C:ssä havaittu lajinsa luonnonvarainen kissa. (Tosin vuonna 2017 Kansallisen eläintarhan Ollie-niminen ilveskissa karkasi aitauksestaan ja löydettiin eläintarhan tontilta muutamaa päivää myöhemmin.)
Ilveskissoja tavataan luonnossa kaikkialla 48 yhtenäisessä osavaltiossa, mutta ne on enimmäkseen syrjäytetty itärannikon kaupunkialueilta. Ne ovat hieman vähemmän sopeutumiskykyisiä eläimiä kuin tyypilliset kaupunkien luonnonvaraiset eläimet, kuten kojootit ja ketut, ekologi Michael Cove Pohjois-Carolinan valtionyliopistosta kertoo Douglas Mainille National Geographicissa, ja itärannikon ilveskissat ovat yleensä melko ujoja. Cove lisää, että lähin havainto oli 25 kilometrin päässä Washingtonista Loudounin piirikunnassa, Virginiassa, ja sanoo, ettei olisi epätavallista löytää alikissoja vähemmän kehittyneiltä alueilta lähistöllä.
Välillä 25-35 kiloa painavat alikissat ovat pienempiä kuin useimmat koirat, joten tämä yksilö tuskin aiheuttaa uhkaa paikallisille lemmikeille. Villieläinbiologi Julie Young tutki Dallasin ja Fort Worthin alueella sijaitsevia ilveksen raatoja merkkien löytämiseksi niiden säännöllisestä ruokavaliosta, eikä löytänyt todisteita siitä, että lemmikkieläimiä olisi saalistettu, National Geographicin mukaan.
Möyräkissoilla on tapana metsästää pienempiä saaliita, kuten kaneja, oravia ja hiiriä, joten tämä saattoi herkutella Georgetownin lukuisilla kissanhännillä, DCistin Natalie Delgadillo arvelee.
Havainto ”kertoo myös D.C.:n viheralueiden laadusta”, Virginiassa sijaitsevan Virginian George Masonin yliopiston kaupunkiekologi Travis Gallo kertoo Mainille. C&O on jo vuosia ollut osa National Park Servicen aloitetta kaupungin puistojen parantamiseksi, joten tulevat kissalaskennat, sekä Humane Rescue Alliancen projektin että Gallon laboratorion nyt pystyttämien kamerapyydysten avulla, antavat tietoa kissan käyttäytymisestä. Ottaen huomioon, että itärannikon kissat ovat varovaisia vilkkaita kaupunkikeskuksia kohtaan, lisätutkimukset paljastavat, tekevätkö ilveskissat D.C:stä kotinsa vai vierailevatko ne siellä vain matkalla johonkin muuhun kohteeseen.
Lännempänä olevat ilveskissat ovat kuitenkin siirtyneet kaupunkielämään itärannikon serkkujaan nopeammin. Young kertoo Mainille, että Dallasin ympäristössä peippoja on alkanut näkyä golfkentillä, alikulkukäytävissä ja jopa Home Depotin parkkipaikalla. Kissoja on nähty myös Oregonin osavaltion Portlandin laitamilla, jossa osavaltion viranomaiset lopettivat yhden nuorukaisen, joka oli tunkeutunut paikalliseen kouluun viime vuoden lopulla, kertoo Oregon Public Broadcastingin Erin Ross. (Eläinlääkäriryhmät ja paikalliset asukkaat arvostelivat kovasti lopettamispäätöstä, ja Oregonin lainsäätäjät tarkastelevat sitä parhaillaan.)
”Ei ole mitään syytä vainota ilveksiä. Ne eivät kanna mukanaan pieniä lapsia – meidän ei pitäisi pelätä ilveksiä”, villieläinekologi Jim Sanderson Small Wild Cat Conservation Foundationista kertoo WAMU:lle. ”Meidän on avattava silmämme ja alettava ajatella suvaitsevaisuutta. Miten voimme elää näiden eläinten ympärillä, sietää niiden olemassaoloa, aivan kuten ne sietävät meidän olemassaoloamme?”